keskiviikko 16. joulukuuta 2009
lauantai 12. joulukuuta 2009
TWO FOR THE ROAD PUB ALEXIN STAGELLA LA 12.12 klo. 22.00
Hyvää Lauantai iltapäivää,
Eilen Club Alexian fiilikset nousivat kattoon kun oululainen biletysyhtye "Joku Paikallinen Bändi" valtasi estraadin. Ilahduttavaa oli se tosiseikka, että myös naapurikaupunkimme alkaa olemaan melko hyvin edustettuina Loviisan yössä. Palautetta uuden yökerhon sekä pubin sisustuksesta ja ilmapiiristä ovat olleet mieltä kohentavia. On mukavaa kuulla että pitkäaikainen uurastus ja yhteistyö monen tahon välillä on kantanut hedelmää. Joka ilta saamme rutkasti erilaisia ehdotuksia mm. ohjelmatarjonnasta ja pyrimme tietenkin tulevaisuudessakin järjestämään korkeatasoisia tapahtumia uudessa klubissamme.
Pub Alex on profiloitumassa hienosti hieman varttuneemman väen suosikkipaikaksi, kun sitävastoin Alexia vetoaa enemmän nuorempaan ikäryhmään. Yhteiselo on tähän mennessä sujunut hienosti ja rohkeita vierailukäyntejä paikkojen välillä esiintyy tiheään.
Tänään, eli lauantaina 12.12 2009 Pub Alexin stagen valtaa kokenut Rock- ja Popcovereita soittava kaksikko, 2 For the Road, joka siis uppoaa varmasti monenikäisen musiikkimaun piiriin. Illan liput voi lunastaa 7 € hintaan (S-etukortilla 6 €). Pakkaa siis vihreä korttisi mukaan ja heittäydy radalle!
Lauantai illan suositusjuomat Herkullinen AITO siideri KATY`s PEAR tai APPLE, aitoja hedelmäisiä makuja Englannista. Tumman oluiden ystäville SAMSON DARK, erikoisvalikoitu Tsekkiläisherkku. Club Alexian promobaari tarjoaa uutuuden: MOJITO plo tai CORKYS shotti.
Nähdään illalla!

sunnuntai 6. joulukuuta 2009
PUB ALEX Stand Up Club ti 8.12. klo. 20.00
Hyvää Iltaa parahimmat bloggerin luotaajat!
Ensi tiistaina järjestetään PUB ALEX:in ensimmäinen Stand Up ilta, jossa yleisön nauruhermojen stimuloinnista vastaavat komiikan supertrio: Ismo Leikola ja Niko Kivelä, sekä illan isäntänä toimiva komiikan taituri J-P Pirinen. Virallisen tietomme mukaan nauru stimuloi kehon tuottamaan endorfiiniä, niin myös lasillinen tai pari Talon viiniä! Miksi et siis tulisi käymään, kokemaan hieman erilainen tiistai ilta ja nauramaan vatsalihakset talvikuntoon?
Tiistai illan juomaksi tietenkin GLÖGIÄ!
Bästa Alexia bloggervänner, på tisdagen 8.12. kl 20.00 Erbjuder PUB ALEX en komikspäckad kväll med finska top komiker: Ismo Leikola och Niko Kivelä på spets, kompad av kvällens värd J-P Pirinen. Även om skratt inte känner gränser, går kvällens spektakel till på finska. Enligt undersökningar, får skratt kroppen att utsöndra endorfiner, vilket alltså är bra och hälsosamt!
Spräck alltså den normala veckorutinen och hälsa in hos oss på PUB ALEX inkommande tisdag.
Och så blir det förstås varm GLÖGG :)
Hear Ya,

torstai 3. joulukuuta 2009
Bono Esténte!
Viikonloppu lähestyy Loviisaa ja se outo tutina jota tunnet, on vastustamaton halu päästä kiitämään talviyöhön. Hyppää siis ihmeessä radalle ja suuntaa juoksuaskeleesi kohti Loviisan sykkivää keskustaa. Kaduilla saattaa olla perin rauhallista, mutta siellä missä näkyy mustaa ja sinistä, saattaa olla se etsimäsi biletyskeidas?!
Pub Alex tarjoaa la 5.12. klo. 22.00 alkaen livemusiikkia. Illan fiiliksistä vastaa Poprock yhtye Coverdahl, joka tyylillensä uskollisena tarjoaa rock- ja pop covereita englanniksi. Lauantai-illaksi on rakennettu setti, joka saattaa hyvinkin kolahtaa nostalgia suoneen....tai sitten ei. Mutta tule ihmeessä itse ottamaan selvää!
Allekirjoittanut antaa viikonlopun erikoisolut suosituksensa: Saksalainen WARSTEINER 4,7% tai Hollantilainen aito trappist luostariolut: LA TRAPPE BLOND.
Leideille siiderisuosituksena herkullinen ja aidolle omenalle maistuva herkku KATY`s CIDER!
Club Alexian puolella DJ Ade pehmittää istumalihakset kerralla kuntoon :) Aden soittourakointi tapahtuu ajalla 22.00 - 03.30 (pe ja la). Viikonlopun vinkki Alexian osalta: tule ajoissa, vältyt jonottamiselta!
Ei enää hyviä tekosyitä kotona möllöttämiseen: BAARIIN SIITÄ!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)